Vuoden 1826 rajankäynnin jälkeiset Paatsjoen metsien tutkimukset päätyivät siihen, että metsä oli läpitunkematonta ja siksi vähäarvoista. Kuitenkin metsän hakkuu ja tukinuitto tulivat panostusalueeksi, kun valtio halusi vuodesta 1869 alkaen antaa norjalaisille työpaikkoja rajan läheltä.

Hakkuut alkoivat läheltä Paatsjokea Svanvikin pohjoispuolelta, mutta uitto sujui huonosti. Vähäinen osa tilatuista määristä saatiin laivatuksi. Muutaman vuoden kuluttua työ sujui paremmin. Vuodesta 1903 alkaen Paatsjoen eteläosan metsät kartoitettiin. Tällöin sijoitettiin kaksi metsän- ja rajavartijaa Vuovatukseen (Vaggetem). Heikosta alusta valtion metsätalous kasvoi toiseen maailmansotaan mennessä. Talvikuukausina työssä oli enimmillään 130 miestä.  Tukit kaadettiin kirveellä ja sahalla ja kuljetettiin metsästä hevosella tai porolla.

Sodan jälkeen alkoi mekanisointi, ja työväen määrä väheni asteittain. Vuonna 1980 toiminta työllisti seitsemän miestä kokoaikatyössä. Mutta metsä kasvaa hitaasti täällä pohjoisessa, ja puuvarat ovat rajalliset. Taistelu vanhan mäntymetsän suojelusta johti myös Ylä-Paatsjoen kansallispuiston perustamiseen vuonna 1970. Valtiollinen metsätalous loppui 1990-luvun puolivälissä. Nykyään on jonkin verran toimintaa harvennushakkauksissa niillä suurilla nuoren metsän alueilla, jotka kasvoivat sodan jälkeen.