Poronhoidolla on pitkät perinteet Paatsjokilaaksossa, ja kaivaukset osoittavat, että varhaisemmat metsästäjät käyttivät poroa ravintonaan ja harjoittivat eräänlaista poronhoitoa yli tuhat vuotta. Lisäksi he pyytivät peuroja, mistä Paatsjoen pyyntikuopat todistavat. Kolttasaamelaiset harjoittivat pienimittakaavaista sekä poron että lampaan hoitoa Paatsjoella monta sataa vuotta ennen kuin joutuivat jättämään elintapansa.

Varanginvuonon ympärillä asuvat saamelaiset käyttivät perinteisesti samoja alueita talvilaituminaan. Tämä perinne jouduttiin lopettamaan rajankäynnin jälkeen. Vuoden 1860 paikkeilla Paatsjokilaaksoon asettui suomalaisia siirtolaisia. Heilläkin oli mukanaan porotokkia kotiseuduiltaan Pohjois-Suomesta.

Liha oli tärkeää kotitalouksissa, ja nahka käytettiin vaatteiden ja jalkineiden valmistukseen. Porot olivat tärkeitä myös kuljetusvälineinä, ja ne olivat oman aikansa ”takseja” lääkäreille, paikallisille ja matkaajille Paatsjoen laaksossa.

Ylä-Paatsjoen kansallispuisto on nykyään tärkeää porolaidunta, joka ruokkii hyvin ne runsaat 2500 poroa, jotka oleskelevat siellä talvikauden. Nykyään Paatsjoella elää poronhoidosta viisi saamelais- ja suomalaisperäistä perhettä. Porot vaeltavat vuodenaikojen mukaan, ja lokakuussa lauma vaeltaa rannikon kesälaitumilta Paatsjoen jäkäläisille talvilaitumille. Siellä ne oleskelevat huhtikuuhun saakka, ennen kuin vaeltavat pohjoista kohti vasomisalueilleen.