Carl Schøyen ehdotti vuonna 1936 sopivan metsäalueen suojelemista Vuovatuksesta (Vaggatem) länteen Suomen rajalle. Ennen toista maailmansotaa rakennettiin ennätysvauhdilla autotie aivan Paatsjoen laakson eteläisimpään kärkeen. Koko aarniometsäalue runsaine linnustoineen ja eläimistöineen vaarantui entisestään.

Ollessaan yhteydessä Gunnar Schaanningin kanssa Noatunissa Schøyen ymmärsi, että hakkuut ja metsäpalot olivat tuhonneet paljon aarnimetsää sodan aikana. Lisäksi oli pystytetty uusia tukkikämppiä ja suuria sahoja, jotka koskettivat suoraan suojelualuetta. Sodanjälkeiseen jälleenrakennukseen tarvittiin paljon puutavaraa. Siinä mielessä edusti Käkijärven (Gjøkvannet) metsäkämppä ja sen saha suurinta uhkaa.

Schøyen toimi aktivistina kirjoittamalla kirjeitä, lehtiartikkeleita ynnä muuta. Hän keräsi tukea läheltä ja kaukaa. Paikallinen vastustus oli voimakasta perustuen metsän käytön talouteen ja työpaikkoihin. Sitä painottivat keskusviranomaiset. Silti metsähallitus rauhoitti hakkuilta kolmasosan ehdotetusta suojelualueesta vuonna 1951, vuonna, jolloin Schøyen kuoli. Tästä alueesta tuli Ylä-Paatsjoen kansallispuisto vuonna 1970. Tänään ymmärrämme, miten kaukokatseinen Schøyen oli lausuessaan: ”Aarnimetsä suhisee vain kerran”. Paatsjoella on nyt Norjan suurin mäntyä kasvava aarnimetsä, jonka arvo monille uhanalaisille lajeille on mittaamaton. Ja me, jotka vaellamme siellä, ymmärrämme Schøyenin kuvauksen: ”Tämä metsä on ihaninta, mitä olen nähnyt”.

Carl Schøyen

Carl Schøyen (1877–1951) varttui Kristiansandissa ja asettui asumaan Mossin kunnan Jeløyan saareen. Hän aloitti lyyrikkona, mutta on tunnetuin Pohjois-Norjaa käsittelevistä proosateoksistaan, muun muassa teoksista ”Tre stammers møte” ja ”I Sameland”.

Schøyenille oli luonnonsuojelu tärkeää, ja hän ryhtyi varhain vaatimaan haahkan täysrauhoitusta. Käytyään Ylä-Paatsjoella vuoden 1936 paikkeilla hän käynnisti kampanjan luonnonpuiston tai kansallispuiston perustamiseksi sinne. Schøyenin panostus oli mittava, ja hänen kiinnostuksensa kesti hänen elämänsä loppuun saakka.

Tietoteokseen ”Norge vårt land” (1936) Schøyen kirjoitti Finnmarkia koskevan luvun. Hän oli kohdannut Paatsjoen eteläisinten uudisasutustalojen Nyrudin ja Noatunin asukkaat, ja vaellus salomaan metsissä oppaansa Torolv Schaanningin kanssa teki häneen vaikutuksen. Schøyen kirjoitti kirjassa voimakkaista elämyksistään koskemattomassa erämaassa, kohtaamistaan harvinaisista linnuista ja kertomuksista karhun kohtaamisesta. Schøyen tunnusti uudisasutuksen tarpeellisuuden Paatsjoella, mutta kirjoitti: ”Kuitenkin tulee sopiva metsäala täällä pohjoisessa rauhoittaa luonnonpuistoksi mahdollisimman pian sen vaihtelevan eläimistön ja linnuston vuoksi, joka muuten karkotetaan seudulta sitä mukaa kuin asutus leviää.”

Muistomerkki – Carl Schøyen

Kirjailija Carl Schøyenillä oli jo varhain visio Ylä-Paatsjoen aarniometsän, erämaan ja linnuston suojelusta. Tämä muistomerkki, Paatsjoen petäjästä tehty reliefi, kunnioittaa Schøyenin visiota ja väsymätöntä panostusta Ylä-Paatsjoen kansallispuiston hyväksi. Carl Schøyen piti arktisia laulujoutsenia Norjan kauneimpina lintuina, ja tänäkin päivänä ne ovat Ylä-Paatsjoen tunnuslintuja. Laulujoutsenet ovat aina kiehtoneet kuvataiteilija Arild Waraa, joka on tehnyt muistomerkin – ja tietenkin antanut joutsenille keskeisen aseman.